Muistatko sen ilontunteen kun vastaat puhelimeen ja kuulet hänen äänensä? Muistako kun hän sai sinut aina hymyilemään, vaikka ulkona satoi ja ukkosti? Ja kuinka hän sai sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi, rakastetutksi?
Elämässä on monta käännekohtaa. Elämä ei pääty yhteen virheeseen kokeessa tai rikkinäiseen paitaan jouluna. Se ei ole aina yhtä helppoa, vaan välillä tulee hetkiä kun toivosi vain, että voisi lopettaa. Se ei ole kuin suora tie ilman mutkia, joissa pitää muistaa jarruttaa ettei auto mene ojaan. Se on pitkä tie, joka on täynnä ylä- ja alamäkiä. Sen varrella on monta risteystä, joista pitää tietää minne menee. Se on seikkailu, johon meistä jokainen lähtee ilman varoitusta. Se mitä me tahdomme tehdä elämällä, on jokaisen oma valinta. Pyrimme kuitenkin jokainen elämään sitä täysillä. Jotkut käyvät mahdollisimman paljon kouluja ja tahtovat hyvän työpaikan. Toiset siirtyvät lyhyen koulutuksen jälkeen työelämään ja ovat siitä onnellisia. Toiset eivät koskaan pääse niin pitkälle kuin toiset, mutta meidän jokaisen pitää yrittää kuitenkin parhaamme ja se riittää.
Koulut alkavat pian ja se tarkoittaa monelle yläasteelle siirtymistä. Osa vaihtaa koulua, mutta meillä se tarkoittaa vain sitä, että vanha tuttu opettaja jää taakse ja eteen astuu monta uutta. Meidän koulumme on yhtenäiskoulu, ala- ja yläaste on siis yhdistetty. Sen takia ei myöskään tarvitse vaihtaa koulua ja murehtia siitä onko kavereita. Se on hyvä ja itse pidän siitä, että en joutunut miettimään saanko uusia kavereita. Luokkamme pysyi samana, mutta monta uutta opettajaa tuli yhden tutun tilalle. Moni sanoo, että yläaste on rennompi ja niin se ehkä onkin. En voi sanoa, että se tuntuisi minusta rennommalta, koska pidin ala-astettakin rentona.
On kuitenkin monta nuorta, jotka joutuvat vaihtamaan tutulta ala-asteelta uudelle yläasteelle. Osalle se on helppo paikka, eivätkä he ota siitä niin kovin stressiä. Osalle se on vaikeampaa. Saako ystäviä? On hyvin monen nuoren mielenpäällä. Osa pelkää jäävänsä yksin ja se on surullista.
Ala-asteella kiusattu pelkää, että kiusaaminen jatkuu yläasteella. Se on väärin ja surullista, että joutuu pelkäämään tuollaista asiaa. Ketään ei saa kiusata! Se on typerää ja lapsellista, aivan kauheaa. Jos sinua kiusataan, kerro siitä. Mene puhumaan jollekin. Jos et uskalla puhua aikuisille, puhu ystäville. Älä jää asian kanssa yksin, koska aikuisena se sinua harmittaa se. Puhu, aikuisten velvollisuus on kuunnella sinua ja auttaa! :)
Vanhin pikkusiskoni siirtyy syksyllä yläasteelle ja muutama tuttu on kysellyt jännittääkö häntä? "Ei." En yhtään ihmettele, ettei häntä jännitä. Iina tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa ja on yleensä se, joka ei ota suuria paineita mistään. Nimimerkillä taisi kevätjuhlan laulun laulaa kerran läpi ennen juhlaa. Iina myös on ottanut asioista sen verran selvää, että etsi vanhat 7. luokan muistivihkoni ja otti ne omaan huoneeseen. (tehtäväkirjat on edelleenkin kaapissa odottamassa Iinaa ;))
Yläasteen jälkeen, tulee se vaikeus päättää minne lähtee jatko-opiskelemaan? Osa ystävistäni tietää jo tarkalleen mihin aikoo mennä. Osa ei edes mieti muita vaihtoehtoja. Itse olen kahden vaiheilla. Tiedän, että pääsen lukioon jos jaksan hieman lukea. Tiedän, että en tarvitse edes paljoa työtä siihen, mutta kuitenkin sen verran, että tulen kiroamaan monta iltaa. Lukio ei kuitenkaan ole välttämättä se minun paikkani. Ensinnäkin, en tahdo jäädä kotia. Tahdon lähteä jonnekin kauemmas ja minulla on siihen mahdollisuus. Menisin sitten Lohjalle tai Helsinkiin niin saisin majoittua sukulaisten luota. Tahdonko sitten sitä, en tiedä vielä. Tuskin. Tahdonko lähteä pohjoiseen? En tiedä sitäkään. Ajatus on kiva, mutta en tiedä tahdonko kuitenkaan. En tiedä tahdonko media-alalle vai opetusalalle? Toisaalta taas tahtoisin olla kokki.. tai eläinhoitaja- tai lääkärikin olisi kiva..
Ajatus tuntuu vielä kaukaiselta, mutta toisaalta siinä ei ole mitään pahaa, että mietin mitä tahdon tehdä. On monta mahdollisuutta. Ja loppujen lopuksi, tulen käymään vielä varmasti monta koulua. Tiedän myös sen, että työn minkä tulen valitsemaan aikuisena, on sellainen, mistä pidän. Raha on vain plussapuoli kaikessa. Työ on sellainen, mistä nautin ja mitä tahdon tehdä. En ryhdy sellaiseen mistä en pidä, vaikka kuinka moni sanoisikin, että se olisi parempi vaihtoehto. Teen päätöksen itse ja niin pitäisi kaikkien tehdä.
Olen myös vahvasti sitä mieltä, että lapset tulevat kuulumaan tulevaisuuteni. Ei vielä parin tai edes viiden vuoden päästä. Tahdon oman kodin, oman perheen ja oman laiskan kissan siihen. Tahdon haasteita ja menestystä. Tahdon pukea mekon päälle ja sanoa joskus "tahdon." Se kuulostaa kaukaiselle, mutta tiedän, että niin tulee käymään. Tiedän myös, että aisioita ei saa kiirehtiä. Siksi sanon, että en tule ainakaan seitsemään vuoteen sanomaan "tahdon." En tule asumaan omassa kodissa. Vuokralla asun varmaankin.. Minulla on ehkä yksi lapsi ja lapsella monta tätiä, jotka tahtovat häntä hoitaa. Minulla on varmaankin koira ja kasa muumimukeja kaapissa. Ja olen onnellinen.
En voi sanoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Voi olla, että vuoden päästä minulla on todettu parantumaton sairaus, enkä koskaan tule näkemään vaikka kun siskoni menee naimisiin. Voi olla, että vuoden päästä olen pudonnut pohjalle ja olen hoidossa. Voi olla, että vuoden päästä nukun jonkun kainalossa. Mahdollisuuksia on monia ja se mitä tahdon sanoa, on se, että mitä vuosi tuokin tullessaan olen onnellinen siitä, että nyt olen tässä. Olen hengissä, onnellinen ja täynnä odotusta tulevasta. Olen onnellinen ja se on tärkeintä juuri nyt.
Tulevaisuus on salaisuus, josta me jokainen otamme selvää. Se on uusia ihmisiä, uusia iloja, uusia suruja ja uusia päätöksiä.. Se on edessä ja menneisyys takana, se on asia mikä meidän jokaisen pitää muistaa. Tulevaisuus tuo mukanaan paljon uutta ja sitä ei pidä pelätä. Emme saa stressata siitä, sillä se tapahtuu kuitenkin. Menemme aina vain eteenpäin ja niin sen pitääkin mennä.
Minä olen mennyt valtavasti eteenpäin elämässäni. Olen istunut monta tuntia sängyllä ja itkenyt. Olen valvonut monta yötä, miettien miten selviän seuraavasta päivästä ja miten näytän iloiselta. Olen käynyt läpi itsetuhoisuutta ja masennusta. Olen ollut hiljaa ja kärsinyt tekojeni takia. Olen oppinut suhtautumaan asioihin positiivisesti ja nauttimaan siitä kaikesta mitä minulla on. Olen vielä todella nuori, vasta elämäni alussa, mutta tiedän silti mitä kaikkea tahdon tulevaisuudelta. Ja nyt kun olen sanonut sen "ääneen" voin todeta, että en sitä selvimmin osaa sanoa. Tahdon opiskella ja löytää työn josta pidän. Tahdon perheen ja oman kodin, jonka kaapeissa on oma muumimuki kokoelmani. Ja tahdon puhua ongelmistani ja olla ylpeä siitä, että uskallan kertoa niistä niillekin joita en kunnolla tunne.
Kysyin alussa, muistatko jonkun henkilön, joka on saanut sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi ja rakastetuksi? Toivon, että vastaat kyllä. Toivon, että olet saanut kokea sen tunteen ja voin luvata, että jos et ole kokenut sitä, tulet vielä kokemaan sen. Oma vastaukseni on se, että kyllä, muistan sen ja olen kiitollinen edelleenkin hänelle, että sain kokea sen tunteen. Olen myöskin kiitollinen, että enää minun ei tarvitse kuulla hänen ääntään tai luulla, että hän välittää minusta :)
En elä menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Elän hetkessä. :)
