Christmas gift wishes

1. Pitkähihainen pusero 29.99e   2. Jeggingsit Super Skinny High 19.99e

3. Trikoopyjama 14.99e   4. Korkeapohjaiset tennarit 19.99e H&M

Joulu alkaa lähestymään ja joitakin lahjatoiveita on alkanut mieleen tulemaan. Oikeastaan päälimmäisenä toiveena on uusi sänky, mutta on ymmärrettävää jos en sitä saa. Perheessä kun sattuu itseni lisäksi olemaan neljä muuta lasta, jotka ovat kaikki minua nuorempia. 

1. Pitkähihainen pusero olisi hauska, koska olkapäät jäisivät paljaiksi. Kaula-aukko epäilyttää kyllä hieman, en ehkä osaisi käyttää noin "ylös" tulevaa paitaa. 

2. Housut tulevat aina tarpeeseen, mutta jos joku muu ne ostaa niin se ovat yleensä väärän kokoiset. Ehkä ratkaisu olisikin se, että äiti tilaisi ne ja kysyisi koon minulta. Voisin sitten leikkiä, että en ole koskaan edes kuullut jousuista mitään jos ne paketista paljastuisivat.

3. Pyjama on tarpeellinen ja musta väri käy kaikkiin vaatteisiin. Eikä kukaan muu juuri edes nää millä vaatteilla sitä tulee yöllä nukuttua, mutta itse pitäisin ainakin tuollaisesta pyjamasta.

4. En omista yksiäkään korkeapohjaisia tennareita, mutta olen kyllä niiden hankkimista miettinyt jo kauan. Kuvio joka kuvassa näkyy on mielestäni kiva ja mustavalkoinen värityskin on kiva.

 1. Nike Leg-a-see-logo-trikoot 27.50e   2. Adidas Is tee - juoksupusero 29.95e

Olen päättänyt saada itseni taas suhteellisen hyvään kuntoon kesään mennessä, joten juoksuhousut tulisivat tarpeeseen. Oikeastaan lenkkaritkin tulisivat tarpeeseen, mutta talvella maaseudulla on vaikea lähteä lenkille. Kun koulu loppuu on hämärää ja tiet voivat olla auraamatta pitkälle iltaan, katuvalojakaan ei missään lähellä ole, joten salille sitä kai olisi talveksi hyvä mennä.

Nike Free 5.0 -juoksukengät 92.00e

Mitä te toivette joululahjaksi va toivettoko mitään? Ja missä aiotte joulunne viettää? Ihan vain kotona vai sukulaisilla, vai ihan jossain muualla? 

Yes, I have a boyfriend

Miksi hän ei tahdo nähdä minua?
Eikö hän pidäkään minusta?

En tarkalleen tiennyt mitä tunsin, vaikka sanoinkin monelle, että tämä tuntuu oikealle. Tämä tuntui joltakin niin suurelle, että se pelotti minua. Se ei ollut sellainen tunne, että pitää piiloutua. Se oli enemmänkin epävarmuutta itsestäni ja siitä että onko oikein tuntea toista kohtaan mitään, vaikka koskaan ei ole nähnyt?

Puhuttiin kesästä, silloin me näkisimme ensimmäisen kerran. Silloin saisin halata häntä, sillon näkisin hänet. Aika tuntui niin pitkälle, se oli kuin ikuisuus, joka ei liikkunut eteenpäin millään. Tet oli suoritettava ja paikaksi valitsin tietenkin tallin. Kaikki sieltä olivat jo tuttuja ja työkin oli niin tuttua, että mitään ei tarvinnut opetella. Syysloma koitti ja se oli tilaisuus nähdä, mutta sitten hän sanoikin, että ei pysty siihen. Se oli isku vasten kasvoja, se sattui enemmän kuin sen olisi pitänyt.  Se että hän sanoikin, että ei tahdo nähdä niin pian sai pienen epäillyksen nousemaan: Tahtoiko hän edes nähdä minua? 

Oliko minussa sittenkin jotakin vikaa? 

Olinko sanonut jotakin, joka sai hänet epäröimään?  

Eikö hän pitänytkään minusta, vaikka sanoi niin?

Hyväksyin asian, hän ei tahtonut nähdä minua. Koitin olla iloinen, vaikka olin hajonnut sisäisesti. Oli surkea olo, oli petetty olo. Kaiken sen keskellä eli kuitenkin pieni toivo, ehkä hän muuttaisi mieltään.. Hän muuttikin ja 19.10  oli se päivä kun katson häntä viimein silmiin. Hänen kätensä tarttui omaani ja hänen poskensa oli kiinni omassani. Hän oli siinä aivan vieressä, aivan kiinni minussa ja minua pelotti enemmän kuin koskaan. 

"Rakastan sinua."

Hän käänsi katseensa pois kun katsoin suoraan silmiin. Hänen kätensä pitivät minusta kiinni ja siinä oli hyvä olla. Siinä oli turvallinen olla ja se kertoi sen, että luotin häneen. Hän ei tekisi pahaa tai satuttaisi koskaan minua, hän tahtoi minulle hyvää ja niin minäkin tahdoin hänelle. Ilta oli aivan liian lyhyt, mutta sekin riitti. Tulisi vielä monia iltoja sen jälkeen ja siitä me kumpikin olimme varmoja.

 Voin sanoa, että olen onnellinen. Olen onnellinen, että nyt kun menen iltaisin nukkumaan kuulen sanat "Hyvää yötä." Olen niin onnellinen siitä, että minulla on poikaystävä, joka rakastaa minua juuri tällaisena kun olen. Olen niin ylpeä hänestä, sitä moni ei ymmärrä, mutta olen ylpeä, että hän uskaltaa kertoa minulle asioita joita ei mielellään muille kerro. Ja mikä parasta olen niin onnellinen, että juuri hän tekee minut onnelliseksi.

Yes, I'm happy

Hupsis.. Olen unohtanut kokonaan päivitellä tätäkin paikkaa. En voi sanoa edes, että minulla olisi ollut kauhea kiire, koska ei ole ollut. Koulussa nyt muutamia kokeita ollut, mutta muuten aika onkin sitten mennyt vain puhelimen ääressä. Sain nyt kuitenkin viimein itseni raahattua koneelle ja olen erittäin tyytyväinen siihen.

On tapahtunut paljon asioita joista olen äärimmäisen onnellinen tämän kahden kuukauden aikana. Joulukin on ovella ja sen jälkeen koittaa jo uusi vuosi. Uuden vuoden jälkeen on syntymäpäivät ja matka tiedossa Vantaalle poikaystävän luokse.

Vaikka on tapahtunut paljon ja joitakin asioita minun pitää vielä miettiä enemmän, olen todella onnellinen että olen nyt tässä tilanteessa. Minulla on kaikki mitä toivon. Tiedän minne haen kouluun, missä tulen asumaan koulun ajan, poikaystävä ja koulussakin menee hyvin. En voisi olla yhtään onnellisempi.

Olen onnellinen

Syksy saapui sitten tänne pohjoiseenkin lopulta. Puut ovat keltaisten erisävyisten lehtien peitossa ja haravat nojaavat autotallin seinään, odottaen että joku jaksaisi niitä liikuttaa. Itse olen hieman kipeänä nyt ollut, että ei ole pihalla kauheasti tullut oltua. Paranemaan päin kuitenkin ja nythän on sitten hyvää aikaa saada tämäkin blogi taas kuntoon, kun sen kirjoittaminen on sitten viime syksyltä jäänyt lähes kokonaan. Nyt koitan tsempata ja saada laadukkaita postauksia ja kuvia ulos, niin on sitten kivempi ja hieman selvempikin lukea.

Muutamaan aikaisempaan syksyyn verrattuna, tämä on oikein onnen täyttymys. Elämä suorastaan hymyilee, vaikka ulkona vettä sataakin kuin saavista kaataisi. On helpompi hengittää, eikä se johdu pelkästään tuosta kosteasta ilmasta ulkona. Pelkästäänkin jo se, että tiedän nyt sen, että olen terve riittää parantamaan elämää. Tietenkin on myös ehkä yksi suurempikin syy, miksi nyt olen näin onnellinen. Syy tähän onneen löytyy tuolta etelämmästä. Yksi jonka sanat ovat kuin karkkia ja, jonka silmät katsovat suoraan omiini. Harmittavaa vain, että joudun odottamaan lähes 8kk, että saan nähdä hänet. Lomat kun eivät satu olemaan samaan aikaan melkein koskaan.

Palatakseni siihen, että tämä syksy on erilainen kuin kaksi aiempaa. Nimittäin vielä vuosi sitten olin täysin hukassa. Elämä oli kuin vaatekaappini, täysin sotkuissa. Siinä oli enemmän tai vähemmän kohtia, joita ei olisi pitänyt olla. Pystyn sanomaan aivan avoimesti, että olen pettynyt siihen kohtaan itsessäni, joka antoi minun viillellä. Olen pettynyt siihen, että annoin sen hallita elämääni ja annoin itseni vajota niinkin alas. Häpeän itseäni, mutta en olisi tällainen kuin nyt olen, jos en olisi tehnyt sitä. Se on osa menneisyyttäni, mutta ei tulevaa. Olen täysin ylpeä nyt itsestäni ja siitä, että olen päässyt siitä kaikesta yli. Olen nyt kokonainen, en puolia tai 2/3, olen kokonainen ja täysin ehjä.

Tämä syksy tulee olemaan hyvä, ehkä paras pitkään aikaan. Mistä tiedän sen? Siitä, että saan jakaa sen ihmisen kanssa, josta todella pidän ja josta en aio päästää irti. Tämä kyseinen ihminen saa päivät tuntumaan liian lyhyiltä ja välimatkan pitkälle. Odottaminen tuntuu melkein mahdottomalta, mutta jaksan odottaa. Olen onnellinen, että elämässäni on ihminen, jonka takia joudun odottamaan kesää malttamattomasti.

Tulevaisuus on salaisuus, josta otetaan selvää

Muistatko sen ilontunteen kun vastaat puhelimeen ja kuulet hänen äänensä? Muistako kun hän sai sinut aina hymyilemään, vaikka ulkona satoi ja ukkosti? Ja kuinka hän sai sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi, rakastetutksi?

Elämässä on monta käännekohtaa. Elämä ei pääty yhteen virheeseen kokeessa tai rikkinäiseen paitaan jouluna. Se ei ole aina yhtä helppoa, vaan välillä tulee hetkiä kun toivosi vain, että voisi lopettaa. Se ei ole kuin suora tie ilman mutkia, joissa pitää muistaa jarruttaa ettei auto mene ojaan. Se on pitkä tie, joka on täynnä ylä- ja alamäkiä. Sen varrella on monta risteystä, joista pitää tietää minne menee. Se on seikkailu, johon meistä jokainen lähtee ilman varoitusta. Se mitä me tahdomme tehdä elämällä, on jokaisen oma valinta. Pyrimme kuitenkin jokainen elämään sitä täysillä. Jotkut käyvät mahdollisimman paljon kouluja ja tahtovat hyvän työpaikan. Toiset siirtyvät lyhyen koulutuksen jälkeen työelämään ja ovat siitä onnellisia. Toiset eivät koskaan pääse niin pitkälle kuin toiset, mutta meidän jokaisen pitää yrittää kuitenkin parhaamme ja se riittää.

Koulut alkavat pian ja se tarkoittaa monelle yläasteelle siirtymistä. Osa vaihtaa koulua, mutta meillä se tarkoittaa vain sitä, että vanha tuttu opettaja jää taakse ja eteen astuu monta uutta. Meidän koulumme on yhtenäiskoulu, ala- ja yläaste on siis yhdistetty. Sen takia ei myöskään tarvitse vaihtaa koulua ja murehtia siitä onko kavereita. Se on hyvä ja itse pidän siitä, että en joutunut miettimään saanko uusia kavereita. Luokkamme pysyi samana, mutta monta uutta opettajaa tuli yhden tutun tilalle. Moni sanoo, että yläaste on rennompi ja niin se ehkä onkin. En voi sanoa, että se tuntuisi minusta rennommalta, koska pidin ala-astettakin rentona.

On kuitenkin monta nuorta, jotka joutuvat vaihtamaan tutulta ala-asteelta uudelle yläasteelle. Osalle se on helppo paikka, eivätkä he ota siitä niin kovin stressiä. Osalle se on vaikeampaa. Saako ystäviä? On hyvin monen nuoren mielenpäällä. Osa pelkää jäävänsä yksin ja se on surullista. 

Ala-asteella kiusattu pelkää, että kiusaaminen jatkuu yläasteella. Se on väärin ja surullista, että joutuu pelkäämään tuollaista asiaa. Ketään ei saa kiusata! Se on typerää ja lapsellista, aivan kauheaa. Jos sinua kiusataan, kerro siitä. Mene puhumaan jollekin. Jos et uskalla puhua aikuisille, puhu ystäville. Älä jää asian kanssa yksin, koska aikuisena se sinua harmittaa se. Puhu, aikuisten velvollisuus on kuunnella sinua ja auttaa! :)

Vanhin pikkusiskoni siirtyy syksyllä yläasteelle ja muutama tuttu on kysellyt jännittääkö häntä? "Ei." En yhtään ihmettele, ettei häntä jännitä. Iina tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa ja on yleensä se, joka ei ota suuria paineita mistään. Nimimerkillä taisi kevätjuhlan laulun laulaa kerran läpi ennen juhlaa. Iina myös on ottanut asioista sen verran selvää, että etsi vanhat 7. luokan muistivihkoni ja otti ne omaan huoneeseen. (tehtäväkirjat on edelleenkin kaapissa odottamassa Iinaa ;))

Yläasteen jälkeen, tulee se vaikeus päättää minne lähtee jatko-opiskelemaan? Osa ystävistäni tietää jo tarkalleen mihin aikoo mennä. Osa ei edes mieti muita vaihtoehtoja. Itse olen kahden vaiheilla. Tiedän, että pääsen lukioon jos jaksan hieman lukea. Tiedän, että en tarvitse edes paljoa työtä siihen, mutta kuitenkin sen verran, että tulen kiroamaan monta iltaa. Lukio ei kuitenkaan ole välttämättä se minun paikkani. Ensinnäkin, en tahdo jäädä kotia. Tahdon lähteä jonnekin kauemmas ja minulla on siihen mahdollisuus. Menisin sitten Lohjalle tai Helsinkiin niin saisin majoittua sukulaisten luota. Tahdonko sitten sitä, en tiedä vielä. Tuskin. Tahdonko lähteä pohjoiseen? En tiedä sitäkään. Ajatus on kiva, mutta en tiedä tahdonko kuitenkaan. En tiedä tahdonko media-alalle vai opetusalalle? Toisaalta taas tahtoisin olla kokki.. tai eläinhoitaja- tai lääkärikin olisi kiva..

Ajatus tuntuu vielä kaukaiselta, mutta toisaalta siinä ei ole mitään pahaa, että mietin mitä tahdon tehdä. On monta mahdollisuutta. Ja loppujen lopuksi, tulen käymään vielä varmasti monta koulua. Tiedän myös sen, että työn minkä tulen valitsemaan aikuisena, on sellainen, mistä pidän. Raha on vain plussapuoli kaikessa. Työ on sellainen, mistä nautin ja mitä tahdon tehdä. En ryhdy sellaiseen mistä en pidä, vaikka kuinka moni sanoisikin, että se olisi parempi vaihtoehto. Teen päätöksen itse ja niin pitäisi kaikkien tehdä.

Olen myös vahvasti sitä mieltä, että lapset tulevat kuulumaan tulevaisuuteni. Ei vielä parin tai edes viiden vuoden päästä. Tahdon oman kodin, oman perheen ja oman laiskan kissan siihen. Tahdon haasteita ja menestystä. Tahdon pukea mekon päälle ja sanoa joskus "tahdon." Se kuulostaa kaukaiselle, mutta tiedän, että niin tulee käymään. Tiedän myös, että aisioita ei saa kiirehtiä. Siksi sanon, että en tule ainakaan seitsemään vuoteen sanomaan "tahdon." En tule asumaan omassa kodissa. Vuokralla asun varmaankin.. Minulla on ehkä yksi lapsi ja lapsella monta tätiä, jotka tahtovat häntä hoitaa. Minulla on varmaankin koira ja kasa muumimukeja kaapissa. Ja olen onnellinen.

En voi sanoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Voi olla, että vuoden päästä minulla on todettu parantumaton sairaus, enkä koskaan tule näkemään vaikka kun siskoni menee naimisiin. Voi olla, että vuoden päästä olen pudonnut pohjalle ja olen hoidossa. Voi olla, että vuoden päästä nukun jonkun kainalossa. Mahdollisuuksia on monia ja se mitä tahdon sanoa, on se, että mitä vuosi tuokin tullessaan olen onnellinen siitä, että nyt olen tässä. Olen hengissä, onnellinen ja täynnä odotusta tulevasta. Olen onnellinen ja se on tärkeintä juuri nyt.

Tulevaisuus on salaisuus, josta me jokainen otamme selvää. Se on uusia ihmisiä, uusia iloja, uusia suruja ja uusia päätöksiä.. Se on edessä ja menneisyys takana, se on asia mikä meidän jokaisen pitää muistaa. Tulevaisuus tuo mukanaan paljon uutta ja sitä ei pidä pelätä. Emme saa stressata siitä, sillä se tapahtuu kuitenkin. Menemme aina vain eteenpäin ja niin sen pitääkin mennä. 

Minä olen mennyt valtavasti eteenpäin elämässäni. Olen istunut monta tuntia sängyllä ja itkenyt. Olen valvonut monta yötä, miettien miten selviän seuraavasta päivästä ja miten näytän iloiselta. Olen käynyt läpi itsetuhoisuutta ja masennusta. Olen ollut hiljaa ja kärsinyt tekojeni takia. Olen oppinut suhtautumaan asioihin positiivisesti ja nauttimaan siitä kaikesta mitä minulla on. Olen vielä todella nuori, vasta elämäni alussa, mutta tiedän silti mitä kaikkea tahdon tulevaisuudelta. Ja nyt kun olen sanonut sen "ääneen" voin todeta, että en sitä selvimmin osaa sanoa. Tahdon opiskella ja löytää työn josta pidän. Tahdon perheen ja oman kodin, jonka kaapeissa on oma muumimuki kokoelmani. Ja tahdon puhua ongelmistani ja olla ylpeä siitä, että uskallan kertoa niistä niillekin joita en kunnolla tunne. 

Kysyin alussa, muistatko jonkun henkilön, joka on saanut sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi ja rakastetuksi? Toivon, että vastaat kyllä. Toivon, että olet saanut kokea sen tunteen ja voin luvata, että jos et ole kokenut sitä, tulet vielä kokemaan sen. Oma vastaukseni on se, että kyllä, muistan sen ja olen kiitollinen edelleenkin hänelle, että sain kokea sen tunteen. Olen myöskin kiitollinen, että enää minun ei tarvitse kuulla hänen ääntään tai luulla, että hän välittää minusta :)

En elä menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Elän hetkessä. :)

Good morning?

Aamut on aina ollut vaikeita mulle. Pitäisi heittää peitto kauas ja nousta ylös. Henkilökohtaisesti vihaan aamupalaa ja jätän sen aina syömättä, joka ei ole mikään paras vaihtoehto, mutta en vain ole koskaan tottunut syömään sitä. Ja jos sitten uhraudun syömään sen, saan kävellä lähes suoraan vessaan ja oksentaa. Kuitenkin ilma aamupalaakin aamut tuottavat vaikeuksia. Huonosti nukuttu yö tai tässä tapauksessa kun en ole edes nukkunut, voin sanoa, että en aivan heti ole nousemassa sängystä ylös. 

Rakastan kuitenkin lähteä aamulla ulos. Rakastan istua katolla ja katsella kun aurinko nousee. Rakastan lähteä lenkille aikaisin aamulla ja kuunnella kun vain linnut laulaa. Rakastan aamukastetta ja usvaa pelloilla. Rakastan aamuja, mutta vihaan niitä myös. Tätä aamua (on kylläkin jo päivä) vihaan.

Seuraavaksi suuntaan pesulle ja puen vaatteet päälle. Laitan puhelimen laturiin ja etsin jostakin kameran. Meikkaan ja lähden Kalajoelle pariksi tunniksi Eevan kanssa.